Ostolakko vai aikavaraslakko?

Ostolakko auttaa monia hahmottamaan oman ostamisensa taustalta tarpeen ja halun eron. Parhaimmillaan ostolakko auttaa ymmärtämään mitä aidosti tarvitaan ja mikä kuluttaminen on aidosti arvoista pohjautuvaa ja siten elämänlaatua tai sen mielekkyyden kokemusta lisäävää. Ostolakko auttaa usein säästämään rahaa ja loppupeleissä myös vapauttaa aikaa ja energiaa ostoajatusten väistyessä ja kaupassa kiertelyn vähentyessä.






Oletko kokeillut ostolakkoa koskaan? Mä olen ollut kahdesti 2019 vuoden heinäkuussa sekä
syyskuussa. Se tuntui helpolta. Olin karsinut 2018 valtavasti tavaraa ja myynyt tarpeetonta pois. Se ajan ja vaivan määrä oli aivan valtava, vaikka nettosin noin 3000 euroa. Osasta tavarasta ei tahtonut päästä eroon edes ilmaiseksi. Olen sen jälkeen oppinut näkemään tavaran todellisen hinnan. Se on rahan lisäksi aikaa ja vaivaa. Huoltaminen ja luopuminen käy työstä. Näin ollen mietin onko tavara tai hankinta oikeasti sen kaiken ajan ja vaivan arvoista. Harva nykyisin läpäisee seulani.

Tällä hetkellä ostolakko näkyy jälleen kerävään osallistujia ainakin instagramissa. Ajatus alkoi taas kutkuttaa. Toisaalta koen olevani kuluttajana jo niin tietoinen, että voisin aivan hyvin ostolakkoilla. Toisaalta taas hankinnat ovat niin läpikotaisin mietittyjä, että voin hankinnan aivan hyvin tehdä. Enpä juurikaan muutenkaan ostele mitään.

Hoitovapaa on alkanut, eikä siltä osin ole pahitteeksi olla vielä tarkempi pohtimaan tarpeen ja halun eroa. Kuukausituloni ovat nettona kaikkiaan alle 550 euroa. 
Kuitenkin juurikin kahden pienen lapsen kanssa ollessa kotona, kirjoittaessa kirjaa ja opiskellessa yrittäjyyttä aikakin on rahaa ja energian käyttö se vasta tärkeä onkin ohjelmoida oleelliseen. Jos jokin hankinta auttaa minua jaksamaan tai voimaan aidosti paremmin, se on sen arvoinen. Muuten aion olla vieläkin kriittisempi itselle vaatteiden tai tavaran ostamisen suhteen. Käytän nekin rahat ennemmin unelmieni rahoittamiseen ja hyvinvointini sekä elämänlaatuni parantamiseen.

Niinpä voisin haastaa itseni loppuvuodeksi aikavaraslakkoon. Eli pyrin karsimaan turhaa pläräilytä ja häsäilyä ja keskittymään tehokkaammin asiaan mitä olen tekemässä (koska multitaskaaja nro 1 ilmoittauttuu). Keskittyminen olennaiseen auttaa fokusoitumaan oikein ja tekeminen on tehokkaampaa. Näin ollen energiaa ei kulu niin paljoa eikä loppupeleissä aikaakaan. 

Omalta osltani siis minimalismia kohti keskittymisen ja läsnäolemisen suhteen.

Mikä on sun ostolakkotarve? Vai oletko myös aikavaraslakkotarpeessa? 

Pistä kommenttia alle tai sähköpostia 

rahabalanssi@gmail.com


Laita minut seurantaan 

Instagramissa

Facebookissa

Youtubessa

LinkedInissä



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edullista arkiruokaa- sarja: Mansikkamehu mansikan kannoista

Usean tilin taktiikalla

200 eurolla terveellistä kotiruokaa kuukausi kolmelle