Edullista arkiruokaa- sarja: Mansikkamehu mansikan kannoista
Nyt on mansikka-aika parhaillaan ja moni kantaa kotiin litroittain mansikkaa. Olisin mielelläni hakenut meille makastimen täytettä itsepomintana, mutta oma vointi näin kahdeksannella raskauskuukaudella ei enää salli kykkimistä mansikkamaalla. Olemme siis tyytyneet valmiin 5 kg laatikon ostamiseen.
Lähdin eilen vointini salliessa jo aamupäivästä liikenteeseen toiveena löytää edellispäivän mansikkaa edullisemmalla. Löysinkin torikojulta 20 eurolla edellispäivän laatikon (Suomalainen Polka, normaalihinta 35 e/ 5kg), sillä marjat sopivat todella hyvin pakastamisern ja hilloksi.
Itsellenikin uusi tuttavuus hävikin vähentämisen tiellä on hyödyntää mansikan kannat mehuksi. Kuinka monta litraa potentiaalista mehua onkaan valunut hukkaan mansikan kantojen päätyessä suoraa bioroskiin? Etenkin kun mehun teko ei vaadi kuin kattilan, vettä ja sokeria mansikan kantojen lisäksi.
Tälle mehulle en laske hintaa, sillä se on oikeastaan "roskien" hyödyntämistä.
Mansikkamehu mansikan kannoista
Reilu 2 litraa valmista mehua
Mansikan kannat n 10 l /5kg peratuista mansikoista
1,5 dl sokeria
2 l vettä
Peratessasi mansikat laita mansikan kannat suoraa kattilaan (väh 3 l)
Kaada kattilaan vettä 2 litraa (vahvempi maku mitä vähemmän vettä) ja 1,5 dl sokeria (tai maun mukaan).
Kiehauta kattilan seos liedellä ja laita jäähtymään.
Anna tekeytyä seuraavaan päivään. (Itse siirsin yöksi jääkaappiin, kun oli jäähtynyt jonkinverran).
Siivilöi mehu siivilän läpi ja laita lasipulloon.
Nauti!
Mehu on valmista ns mehua, ei tiivistettä. Sen pitäisi säilyä noin viikon. Pakastamista en ole kokeillut.
Tosi hyvä idea käyttää karatkin! Jäin vain miettimään reseptistä että tarkoitatko siis 2dl vai 2l vettä, kun molempia näkyy tekstissä?
VastaaPoistaKiitos tarkasta huomiosta. Korjasin tekstiin, vettä tulee se 2 litraa. 😊
Poista