Tavissijoittaja - mikä ihmeen korkoa korolle?

Minulta on instagramin puolella usein kysytty sijoittamiseen liittyvistä asioista. Toiveena on ollut puhua sijoittamisesta enemmän. En ole kokenut olevani riittävän osaava ja tietoinen puhumaan näistä asioista aikaisemmin, mutta nyt olen kartuttanut omaa osaamistani. 

Missään nimessä en anna sijoitusneuvoja, siihen ei ole osaamista. Jos puhun jostain osakkeesta se ei ole sijoitusvinkki, vaan kertomusta omista havainnoista ja toimistani.


Milloin on paras aika aloittaa sijoittaminen? 

Paras aika aloittaa sijoittaminen on eilen, toiseksi paras on tänään. Tärkeintä on kuitenkin aloittaa. Sijoittajan paras ystävä on aika. Mitä kauemmin sijoituksista kuluu aikaa, sitä tehokkaammin sjoitustuotto kasvaa. Kasvu perustuu korkoa korolle ilmiöön, joka monelle tuntuu vaikealta. 

Mitä se käytännössä siis tarkoittaa?

Helsingin pörssin keskimääräinen kasvu on histoariassa ollut 7 % vuodessa, tämä ei ole tae tulevasta kasvusta, mutta tätä käytetään havainnoinnissa tuotto-odotuksia. Laskelmissa ei huomioida mahdollista verotusta tai kuluja.

Jos sijoitan 1000 euroa se kasvaa vuodessa 7 %, eli 70 euroa. Tämä 70 euroa kasvaa myös saman 7 % korkoa, eli 4,9 euroa. samoin alkuperäinen 1000 euroa kasvaa sen 7% korkoa, jolloin minulla on 1000 e + 70 e (ensimmäisenä vuonna) + 70 e (alkupääoman korko) + 4,9 e (ekan vuoden koron korko) = 1144,90 e

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän korkojen korko kasvaa. 




Kuviin käytetty Ylen korkoa korolle- laskuria.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edullista arkiruokaa- sarja: Mansikkamehu mansikan kannoista

200 eurolla terveellistä kotiruokaa kuukausi kolmelle

Usean tilin taktiikalla