Lisätulot affiliatemainonnalla

Oletkin saattanut noteerata blogini ylälaidassa keikkuvan nordnetin kuvakkeen? Kyseessä on affiliatelinkki eli kumppanuusmarkkinointilinkki. Affiliaten avulla esimerkiksi bloggaajan on mahdollisuus saada tuloja bloginsa avulla.

Affiliatelinkin saa myös instagramiin tai youbeen sekä facebookiin. 

Jos siis tuotat säännöllisesti sisältöä jollekin somealustalle tai blogiin, suosittelen tutustumaan lisätulob mahdollisuuksiin. Kannattaa kuitenkin pohtia, mikä on sen sinun sisältösi ja brändisi kannalta hyvä ja sopiva kumppanuusmarkkinointi. Itse en esimerkiksi missään nimessä tee yhteistyötä tai kumppanuusmarkkinointia esimerkiksi lainayhtiöiden kanssa tai muutenkaan sellaisista tuotteista tai palveluista, joita en itse voisi käyttää tai käyttäisi maksavana kuluttajana. 

Tulot perustuvat esimerkiksi linkin kautta tehtyhin tilauksiin (provisiopalkkio tai kiinteä palkkiosumma) tai linkin kautta palvelun aloittamiseen. 

Affiliatemainoksista ei tule tuloja näyttöön perustuen. Se ei siis tuota minulle tuloa, että vierailet blogissani tai näet linkkini. 

Toistaiseksi olen saanut kesäkuun alulta eli kahdessa kuukaudessa kaikkiaan 234 euroa komissiopalkkioita. Palkkiot ovat verotettavaa ansiotuloa, joten summasta kustannan itse verot. Kuukaudessa lisätuloa on siis reilu 100 euroa ennen veroja 

Olen instagramissani luvannut kiitokseksi seuraajille tuesta ja kannatuksesta arpoa 100 euroa, siinä vaiheessa kun komissiopalkkioideni määrä on kaikkiaan 500 euroa. 

Kaikki blogisivuni affiliatelinkit on merkitty *mainoslinkki -merkinnällä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edullista arkiruokaa- sarja: Mansikkamehu mansikan kannoista

Usean tilin taktiikalla

200 eurolla terveellistä kotiruokaa kuukausi kolmelle