Tarinani lapsuudenkodista omaan kotiin: Lukiolaisen unelmasta omistusasunnon ostajaksi

Olen aina ollut itsenäinen (ja itsepäinen) oman tieni kulkija ja tehnyt asioita omien ajatusteni ja arviointikykyni pohjalta. Vaikka ihmissuhteissa kaikissa elämänvaiheissa ei oma arvostelu kyky ole ollut priimaa, niin organisoinnissa ja suunnittelussa on. Lieneekö vaikutusta, että jo ennen kouluikää laskin isosiskon matematiikan koulukirjaa huvikseni. Kumitin oikeat vastaukset ja laskin ne itse.

Kuten luultavasti lähes kaikilla, myös minulla oli täysi-ikäisyyden kolkutellessa halu aloittaa se oma itsenäinen elämä. Kuinka monta kertaa tekikään mieleni kinatessa äidin tai pikkusiskon kanssa pakata kamat ja ilmoittaa lähtevänsä sillä silmänräpäyksellä. Kuitenkin se vakautta vaativa suunnittelija minussa esti lähtemästä. Tiesin haluavani isona työterveyshoitajaksi, (joka vaatisi terveydenhoitajaopinnot alleen) kun olin lukion toisella luokalla. Halusin kuitenkin vielä kovemmin elämään vapaata omaa elämää.

Lukion viimeisellä luokalla aloin hakea töitä, jotka oli ajatus aloittaa heti kirjoitusten lukuloman alkaessa. Minä onnistuin osumaan hyvään saumaan ja pääsinkin varastotöihin vakituiseksi, vaikka kerroin aikovani vuoden kuluttua hakea opiskelemaan. Töiden alettua aloin myös miettimään mitä omilleen muuttaminen tarkoittaisi kuluina.

Monessa vuokra-asunnossa takuuvuokra saattaa olla kahden kuukauden vuokran suuruinen. Lisäksi tulisi muuttokuukautena olla mahdollisuus maksaa vuokra, vakuutus, vesimaksu, sähkö, internet, puhelin, ruokakulut, taloustarvikemenot, omat harrastukset, vaatteet, terveydenhuoltokustannukset (lääkeet ym), jäsenmaksut, suoratoistopalvelut (tuolloin tv-lupamaksu) sekä muu vapaa-aika ja huvittelu. Myös olisi hyvä jäädä vähän pelivaraa. Lisäksi laskeskelin, että tulevan kaksion sisustamiseksi tarvitsisin lukuisia keittiötarvikkeita (kahvinkeitin, vedenkeitin, paahdin, mikro, ruuan teko välineet kuten kattilat, lastat ym), ruokapöydän, pyykkikoneen, lamppuja ainakin keittiöön, makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja eteiseen, sängyn, mattoja huoneisiin, lipastoa/hyllyjä, television ja niin edelleen. Selailin kuvastoja ja kirjoittelin tarvikelistaa sekä laitoin näille arvioituja hintoja. Monelle omilleen muuttaminen voi tulla menoeränä suurena yllätyksenä, jos sille ei ole antanut aikaa ja ajatusta, mutta itse halusin varautua kaikkeen. Laskin kaikki budjetit yläkanttiin ja tuloni alakanttiin, niin kuin teen tänäkin päivänä.

Pohdin ja laskin näitä menoja ollessani 18 -vuotias. Minulla ei ollut painetta muuttaa lapsuudenkotoa, vaan katto oli pääni yllä, kunnes itse halusin muuttaa. Elämiseen minulla ei mennyt rahaa juurikaan, jääkapista sain syödäkseni eikä mitään vuokraa peritty. Omat menoni maksoin itse hygieniatarvikkeista puhelinlaskuihin. Aloin tuolloin laskemaan eri laskureita apuna käyttäen ja omia hankintojani peilaten, minkä verran kuukausitasolla menoni olisivat yksin asuessani. Laskin kaikki muut menot, paitsi vuokran, jotta näin minkä verran vuokraa olisi mahdollisuus maksaa. Äkkiä havahduin ajatukseen oman asunnon ostamisesta. Asuinkaupungissani olisi mahdollisuus saada jopa edullisemmalla maksettua asuntolainaa sekä yhtiövastiketta kuin maksaa samankokoisesta asunnosta vuokraa. Aloin laskemaan ja budjetoimaan kaiken. Laskin muun muassa kalusteet ja keittiötarvikkeet, joille laadin budjetit ja tein mielessäni säästötavoitteen, jotta saan asunnon kalustettua, sekä lainan nostettua. Jossain vaiheessa muistan sanoneeni ajatuksistani äidille, joka piti minua luultavimmin naiivina, etten ymmärtäisi mitä tämä rahana tarkoittaa. Myöhemmin kyllä saadessani rahaa säästettyä hän ymmärsi, että olen tosissani ja tiedän tarkalleen mitä asia tarkoittaa ja sain valtavasti kannustusta.

Koska tiesin aikovani opiskelemaan, laskin myös tuet mitä saisin ja miten se vaikuttaisi sallittuihin elinkuluihin. Huomioin myös tulorajat, minkä verran töitä voisin (ja mitä täytyisi) tehdä. Selvitin nämä tulot nimenomaan omistusasunnolle.

Aloin selvittää ja laskea mitä asunnon ostaminen muuten vaatisi. Välivuoden aikana säästin yli puolet tuloistani, jolloin sain kasaan asettamani tavoitesumman, joka kattaisi asunnon kalustamisen, lainan saamiseksi tarvittavat vakuudet sekä ensimmäisen kuukauden menot. Itselleni oli alusta saakka selvää, että lainan saamiseksi käytän vakuutena omia säästettyjä rahojani. Asetin itse asunnon hinnaksi enintään 70 t euroa, jolloin vakuuksia tarvittiin tällöin noin 3500 e. En valitettavasti muista tarkkoja summia, sillä nämä asiat ovat tapahtuneet 2009, mutta muistelen että tavoitesummani kaiken kattamiseksi oli 10 000 e. Sain vuoden aikana säästettyä tarvitsemani potin, vaikka palkkani oli ennen veroja n 1500 – 1600 euroa kuukaudessa. Vaikka kaikki rahallinen panostus oli omaani, tietysti lapsuudenkodissa asuminen mahdollisti näin nopean säästämisen.

Selailin ahkerasti asuntojen myynti-ilmoituksia, jotka sopivat omiin kriteereihini, eli budjettini, enintään tietyn suuruinen yhtiövastike, kävelymatka keskustaan sekä muuttovalmis kunto. Olin jo tässä vaiheessa pankkeihin yhteydessä saadakseni lopullisen tuomion lainan mahdollisuudesta. Pankkien tarjouksissa oli eroja jonkin verran, joten laina kannattaa ehdottomasti aina kilpailuttaa. Valitsin pankin, jonka laina sopi parhaiten omaan tilanteeseeni. Olin hakemassa seuraavaksi syksyksi opiskelemaan, joten halusin mahdollisimman pienen lyhennyserän lainalle, vaikka se tarkoittikin pidempää laina-aikaa ja sen myötä tietysti korkojen suurempaa suhteellista osuutta. Kuitenkin lainan maksaminen oli rahan laittamista pankkiin vuokra-asumiseen verrattuna, vaikka lyhennysmäärä olikin maltillinen.

Löydettyäni haluamani asunnon, olin saanut useammalta pankilta jo alustavasti vihreää valoa lainan saamiseksi, joten pystyin heti tekemään asunnosta tarjousta. Ostin ensimmäisen asuntoni, johon muutin lapsuuden kodistani 19 -vuotiaana.

Uskon monien asioiden olevan mahdollisia, kun uskaltaa unelmoida ja tehdä sen suuntaisia valintoja. Oman unelmani toteuttaminen oli paljon kiinni pitkäjänteisestä säästämisestä, paljosta suunnittelusta ja budjetoinnista sekä rohkeudesta toteuttaa ja tavoitella unelmiaan, vaikka se oli tuossa iässä ”poikkeava”. Joskus unelmien saavuttaminen vie aikaa enemmän, joskus se voi tapahtua nopeammin myös onnekkaiden ja oikea-aikaisten tapahtumien siivittämänä. Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä!

Tervetuloa keskustelemaan kaikesta talouteen liittyvästä kanssani Rahabalanssi-Facebook ryhmään.

Ja seuraamaan juttujani Instagramiin