Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua

Vaikka otsikointi voisi viitatakin enemmän morsiamen vaatettamiseen ja asustamiseen, tällä kertaa ajatuksissani on vauvatarvikkeet ja tarvikehankinnat.

Ulkoiluvaatteet ovat yksi tärkeä vaatekerta Suomen vaihtelevissa keleissä. Kuitenkin vauvalle niitä löytyy erittäin hyväkuntoisina, kun vauvat eivät niitä vielä kuluta. Kuvat softshell löytyi paikalliselta Facebook-kirppikseltä. Esikoinen on talvivauva, joten kesävauva tarvitsi välikauteen vaatetta. 


Meillä esikoiselle ja vauvalle tulee ikäeroa alle kaksi vuotta, joten esikoisen vauva-aika on vielä kohtuullisen terävästi muistissa. Tallessa ovat myös vauva-ajan tarvikkeet sekä pienenpienet vaatteet. Tyttäremme saa luultavasti käyttöönsä myös ne siniset poikavaatteet.

Vauva on markkinataloudelle kultakaivos. Erityisesti esikoinen tuntuu olevan. Pienen pieni ja avuton ihminen tarvitsee huoneellisen tavaraa ja tarviketta, joita ilman lapsuus ei ole eheä ja turvallinen. Vai olisiko sittenkin?

En halua kritisoda kenenkään ostopäätöksiä ja ajatuksia siitä mitä vauva tarvitsee, mutta haluan kritisoida sitä, miten kaikkea "tarpeellista" myydään etenkin esikoislasta odottaville vahemmille, jotka ovat mahdollisesti epävarmoja, mitä aidosti tarvitaan. On eriasia haluta ostaa tarpeeseen, kuin haluta ostaa jotain kivaa, mukavaa, söpöä ja ihanaa.

Pienen vauvan kanssa ei ole aidosti montaakaan asiaa, joita vauva jo synttyään tarvitsee. Turvakaukalo taitaa olla niitä harvoja, jotka oikeasti ovat välttämättömiä asioita sairaalasta kotiuduttaessa muutaman vaatekerran ohella. Turvakaukalokin vain, jos vauva kotiutuu autolla. Monet muut asiat ehtii hankkia jo vauvan synnyttyä, vaikkakin elämä saattaa olla stressittömämpää, kun vauvalla on valmiiksi esimerkiksi vaunut sekä jokin nukkumiseen varattu paikka. Sänkyä ei välttämättä tarvita, jos vauva nukkuu alkuun esimerkiksi perhepedissä, äitiyspakkauksen laatikossa tai vaunukopassa.

Pieni vauva tarvitsee läheisyyttä, ravintoa, puhtaudesta huolehtimista, suojaa, turvaa ja huolenpitoa. Vauva ei tarvitse itse välttämättä siis vanhemman sylin ja maidon lisäksi juuri muuta. Vanhempien jaksamisen kannalta on kuitenkin upeaa, että vauvan saa turvallisesti laskettua muuallekin nukkumaan, kuin syliin ;).

Vauvalle hankin mielelläni mahdollisimman paljon tarvikkeita ja vaatteita käytettynä, sillä niiden käyttöaika on verrattain lyhyt. Tämä on sekä lompakolle että ympäristölle myös kestävämpi tapa hankkia, kuin uutena. Myös vauvanvaatteiden ja tarvikkeiden lainaaminen on hyvä tapa vähentää ostettavien tavaroiden ja vaatteiden tarvetta. Ihmiset ovat myös jossain määrin valmiita luopumaan ylimääräisestä maksutta, joten esimerkiksi Facebookin roskalavaryhmistä voi tehdä löytöjä.

Lähtökohtaisesti rohkenen väittää, että vauvan syntymisen ei tarvitse imeä lompakosta kaikkea täytettä. Rattaita ja tarvikkeita saa hyväkuntoisena käytettynä, joilla on vielä käyttöikää jäljellä ja nämä menevät kaupaksi edelleen ehjinä. Jos vauva on perusterve ja imetys onnistuu edes osittain, kustannuksia ei tule vaippojen lisäksi juuri muusta. Kestovaipoilla voi myös vähentää kertakäyttövaippojen tarvetta. Äitiyspakkaus kattaa vaatetustarvetta jonkin verran tai pakkauksen ottaminen rahana mahdollistaa hankintojen rahoittamista, jos vaatteita on kertynyt jo lahjana tai lainaan.

Vauvan laskettuun aikaan on enää kaksi kuukautta ja hankintalistamme on minimaalinen. Tuplarattaat on olemassa samoin sänky. Myös vaatetta on kohtuullisesti odottamassa kokoon 86 saakka esikoiselta. Jos sitterin hankinta alkaa tuntua tarpeelliselta, sen hankimme myöhemmin. Patja vauvalta puuttuu, mutta hän tulee nukkumaan ensiviikkonsa ja -kuukautensa perhepedissä, joten tälläkään ei ole kiire. Kaikkea tuntuu tällä hetkellä olevan yllinkyllin, vaikkei tavaraa kamalasti olekaan. Oman ajatusmaailman muuttuminen vieläkin minimalistisemmaksi on avannut omia ajatuksia enemmän sille, mitä todella tarvitaan. Minua suorastaan kiehtoo ajatus "pärjätä vähemmällä" ja katsoa vauvan synnyttyä ja uuden arjen muotoutuessa mitä tarvitsisimme. Olen valmis tekemään hankintoja myös omien voimavarojeni säästämiseksi sekä arkemme helpottamiseksi, mutta kiinnostaa kuitenkin ensin haastaa omia hankinta-ajatuksia. Luultavasti meille esimerkiksi seisomalauta tulee tarpeelliseksi, sillä liikumme kävellen paljon, mutten sitäkään aio ostaa ennalta.

Oma arvio tulevan vauvamme ensimmäisen vuoden "kuluista" on keskimäärin alle 100 e/kk, josta iso osa on ensimmäisen 3 kuukauden aikana.

  • Kuluista iso osa tulee kuukausittaisen kattavan terveysvakuutuksen maksamisesta, joka on noin 50 e / kk. 
  • Synnytys 3 vrk = n 150 e / HUS
  • Ristiäiset n 200 e (kuluina tarjoilut)
  • Vastasyntyneen kuvaus n 80 e
  • Ristiäisten jälkeen perhekuvaus n 100 e
  • Vaipat n 20-30 e / kk (osittain kestovaipat)
  • Vitamiinit n 10e / kk
  • Ruoka 6 kk alkaen n 20 e / kk
Tämä olisi alle 2000 e vuodessa. Näistä kuluista vakuutus, vaipat, vitamiinit sekä ruoka ovat toistuvia joihin menee noin 110 e/kk. Ruokakulut ovat karkea heitto. Todellisuudessa lienee pienemmät kulut, jos imetys sujuu, eikä vauvalla ole erityisiä allergioita/rajoitteita. Vitamiinikulut ovat myös karkea arvio. Kulut perustuvat esikoisen vauvavuoden aikaiseen kuluarvioon ja oletukseen siitä, että ruuat teen taas vauvallekin itse. Vauvavuoden aikana lapsilisä voi siis riittää kattamaan hyvinkin vauvan kulut. Kuluista vauvan terveysvakuutus sekä kuvaukset eivät ole millään tavalla välttämättömiä, mutta ne ovat meille tärkeitä asioista, joihin haluamme panostaa.

(Ristiäisten tarjottavat laskettu karkeasti raaka-aineet. Tarjottavat tehtäneen jälleen pääosin itse)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edullista arkiruokaa- sarja: Mansikkamehu mansikan kannoista

Usean tilin taktiikalla

200 eurolla terveellistä kotiruokaa kuukausi kolmelle