Blogin nimen muutos.

Blogin tekstisisältö on alkanut painottua vahvasti talouteen, säästämiseen ja kuluttamiseen liittyviin teemoihin. Vaihdoin siis blogini nimen tämän ja kahden muun syyn vuoksi.

Toinen syy teemaa kuvaavamman nimen (ja osoitteen) lisäksi on sen löydettävyys. Facebook sekä instagram ovat jo kahdesti virheellisesti määrittäneet blogissani olevan yhteisönormien vastaista sisältöä, joten ko kanavat eivät antaneet jakaa julkaisuja tai linkata blogia kanavissaan.

Kolmas syy liittyy myös edellä mainittuihin. Jos jakaminen vaikeutuu, nyt blogin nimi on sama kuin perustamani Facebook- ryhmän, jolloin se on muistettavissa ja löydettävissä helpommin, mikäli sosiaalisen median kanavat päättävät estää linkkaukset.

Sisällössä ei ole luvassa muutoksia. Vaikka talouden ja säästämisen sekä vaurastumisen teemat ovat pääpainossa, tämä on henkilökohtainen blogini, joka noudattaa omaa poukkoilevaa oivallusten ja kertomisen linjaani. Sisältöä siis varmasti tulee niin vanhemmuuteen kuin kierrätykseenkin liittyen.



Hyvää juhannusta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edullista arkiruokaa- sarja: Mansikkamehu mansikan kannoista

Usean tilin taktiikalla

200 eurolla terveellistä kotiruokaa kuukausi kolmelle